Yksi suuri runo

Sulautuvat sielujemme melodiat

mutta säälimätön aamu

tulee taivaankannelta ja varikset

nokkivat arvaamatta


sirpaloituneet kastepisarat tyhjällä nurmella, välkkyvät

muistot pyhästä

olit juuri muttet


ja valuvat veriset päivät

kuinka kristallit karisevat

vehreältä, yksinäisen lehden

lakastuminen pahempaa kuin sortuvat jyrkänteet


toisit auringon, toisit sateen

ruokkisit elon

tässä sykkivässä säikeessä

(Aleksi Wilenius)